Kesäretki Raumalle 17.-19.7.2024
- VR Matkailijat
- Sep 17, 2024
- 5 min read
Yllättäen päädyimme järjestämään kahden yön kesäretken Raumalle ja onnellisina totesimme, että jäsenistömme ottikin tällaisen tarjouksen innokkaana vastaan ja matkalle ilmoittautui 24 osallistujaa. Mukaan lopulta pääsi 23 matkailijaa yhden henkilön joutuessa viime hetkillä perumaan matkansa sairauden vuoksi.
Keskiviikkoaamuna 17.7. pääsimme matkaan Pohjolan Matkan laatiman matkaohjelman mukaan Helsingistä.
Kuljettajan ehdotuksen mukaisesti päätimme tehdä ”rengasmatkan” eli mennen tullen eri reittiä ja menomatka kulkisi Turun sivuitse. Salossa pidetyn pienen kahvipaussin jälkeen saavuimme Raumalle noin puolen päivän aikoihin ja siellä ohjelmassa oli aluksi lounas Vanhassa Raumassa sijaitsevassa puutalossa ravintola Savilassa.
Tässä tunnelmallisessa miljöössä sai jokainen valita päivän lounastarjonnasta itselleen sopivan ja aika moni taisi uskaltautua syömään paikallista lapskoussia, joka kyllä maistui ainakin kertojalle.
Ruokailun jälkeen Vanhan Rauman tunteva opas saapui nappaamaan meidät seuraansa ja teimme kävelykierroksen viehättävän Vanhan Rauman kaduilla välillä varsin kosteassakin säässä. Onneksi kävelymatkamme edetessä sadehetket vähenivät ja jopa aurinko välillä pilkahteli.
”Tämä Raum o semne vanh luanikas merikaupung, ett täält täyty taittak kiäleijäkki - ainakki Rauman giäld.”
Tämä Pohjoismaiden laajin ja parhaiten säilynyt puukaupunkialue pääsi UNESCOn Maailman-perintökohdelistalle vuonna 1991. Alue on 29 hehtaaria suuri ja koostuu alueesta, joka jäi 1700-luvulla pystyssä olleen tulliaidan sisäpuolelle ja on säilynyt kuin sattuman kautta. Viimeinen suuri tulipalo siellä oli vuonna 1682. Vanhoja 1700-luvun ja 1800-luvun puurakennuksia siellä on yli 600 ja asukkaita n. 800. Rakennukset ovat yksityisomistuksessa ja jokaisella talolla on oma nimi. Niissä on joko asuntoja tai liikehuoneistoja.
Kävelymatkan varrella näimme mm. Nyplääjäpatsaan. Raumalla on nyplätty pitsiä jo satoja vuosia. Raumanpitsi nyplätään käsin vuosisataisiin perinteisiin nojaavan tiedon ja taidon varassa, myös työvälineet ovat säilyneet hyvin samanlaisina pitkään.
”Tommost pitsi, sanos Rauma Flik, ko hämhäki verko näk.”
Vastaan tuli myös Suomen kapein katu, Kitukränn, kapeutta reilu 2,5 metriä ja pituutta 60 metriä.
(Viime vuonnahan Kristiinankaupungissa näimme Kitukrännille hävinneen Suomen toiseksi kapeimman kadun, Kissanpiiskaajankujan.)
”Nii on kom pluttana, sano Vermuntilam poik, ko meijeriflikka Kitukrännis pussas.”
Vuoden 1640 tulipalossa tuhoutuneen keskiaikaisen Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioiden tarinaa saimme myös kuulla sen kiviaidan kupeessa
ja Rauman joen kanaalin rannalla opas kertoili lisää tarinoita raumalaisista ja ohitimme ihaillen kanaalin läheisyydessä olevan vanhan museoidun Merimiehen kodin- Kirstin- rakennukset ja pihapiirin.
Lopulta päädyimme Raatihuoneen torille v. 1776 rakennetun Vanhan Raatihuoneen eteen. Raatihuoneessa on museo, se oli nyt remontissa, mutta itse raatihuone on toinen Suomen alkuperäisessä asussa säilyneistä raatihuoneista, toinen löytyy Porvoosta.
Kierroksen päätteeksi nautimme torilla perinteiset Pystökaffet = kahvin valtavan possumunkin kanssa kojulla seisten. Raumalaisten ”toriparlamentti” kokoontuu pääosin aamuisin nauttimaan tällaiset kaffet ja keskustelemaan päivän polttavista asioista.
Kahvien jälkeen siirryimme bussiimme, kuka ohittaen, kuka piipahtaen sisällä kävelymatkan varrella sijainneessa komeassa Pyhän Ristin kirkossa, jonka rakensivat alun perin fransiskaaniveljet luostarinsa kirkoksi 1500-luvun alussa.
Bussi kuljetti meidät majapaikkaamme Scandic Raumaan.
Majoittumisen ja pienen lepohetken jälkeen meillä oli varattuna liput Rauman kesäteatterin Ihmisen poika-esitykseen ja bussimme hoiti kuljetukset sinne ja esityksen jälkeen takaisin hotellille. Musiikkikomedia oli rakennettu Yö-yhtyeen musiikkikappaleiden ympärille ja kuuntelimme hienoja lauluesityksiä ja nautimme leppoisasta sateettomasta illasta.
”Mnää ota miähe vaikk lentävä hännäst, sanos flik ko ripelt pääs.”
Torstaina 18.7. hieman hiostavan yön ja maittavan hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme Olkiluodon voimalaitoksen vieraiksi Eurajoelle.
Vierailukeskuksessa nautimme aluksi kahvitarjoilusta ja kuuntelimme asiantuntevan esittelyn Olkiluodon voimalaitoksesta toimintaperiaatteineen ja uraanipolttoaineen matkasta kalliosta kallioon.
Sen jälkeen meidän henkilöllisyytemme tarkastettiin ja oppaan sekä vartijoiden seurassa lähdimme bussillamme pienelle aluekierrokselle osaan voimalaitosaluetta ja pääsimme vierailemaan reilun 60 metrin syvyydessä olevaan voimalaitosjäteluolaan (VLJ-luola).
Tähän luolaan säilötään matala-aktiivista jätettä. Kun kaikki luolastot alueella saadaan valmiiksi, tulee kallioiden onkaloissa olemaan 100 kilometriä jätetunnelistoa, joihin tullaan loppusijoittamaan myös käytettyä polttoainetta 2 miljardia vuotta vanhan kallion uumeniin erityislaatuisia kapseleita käyttäen. Vastaavia paikkoja ei ole vielä missään muualla maailmassa. Tälle tutustumiskierrokselle ei olisi päässyt mukaan ilman etukäteen toimitettavia henkilöllisyystietoja, jotka oli tarkistettu vastaanottajan toimesta.
Kierroksen jälkeen palasimme takaisin vierailukeskukseen ja tutustuimme sen ”Sähköä uraanista”-tiedenäyttelyyn. Mielenkiintoinen Heureka-tyyppinen paikka ja sinne pääsee käymään ilman henkilöllisyystietojen tarkistusta, kannattaa vierailla, kun sielläpäin liikkuu!
Olkiluodon vierailun jälkeen palasimme Raumalle ja lounaspaikkana oli tällä kertaa viehättävä pitsihuvila Villa Tallbo.
Tämä aikanaan laivanvarustaja Gabriel Granlundin suvun kesäasunnoksi rakennuttama huvila on valmistunut v. 1901 ja kunnostettu ravintolaksi v. 1992 rakennuksen tunnelma ja arvokkuus säilyttäen. Rakennus on kokoluokkansa ainoa säilynyt muisto vuosisadanvaihteen raumalaisesta huvilakulttuurista.
Ruokailun jälkeen ehdimme piipahtaa hotellilla ja seuraava kohde oli pieni saaristoristeily, jota varten siirryimme bussilla Marina Vistan satamaan.
Täällä hyppäsimme laivaan, joka seilasi 35 minuutin matkan Kuuskajaskarin saarelle.
Kuuskajaskari on armeijan entinen puolustus- ja koulutussaari ja toimii nykyisin sotilashistoriaa uhkuvana koko perheen seikkailukohteena.
Sade saapui siellä taas seuraksemme, joten kaikki eivät kovin pitkiä kävelyretkiä saaressa viitsineet tehdä ja aikaa paluulaivan lähtöönkin oli vain vajaa tunti, mutta viehättävä, rauhallinen saari rakennuksineen ja ravintoloineen oli silti näkemisen arvoinen paikka. Keramiikasta tehtyjen taideteosten näyttelykin löytyi eräästä rakennuksesta.
Paluumatka laivalla sujui sutjakkaasti ja bussimme kuljetti meidät hotellin huomaan.
”Raum o ain Raum.”
19.7. Perjantaina nautimme taas runsaasta ja laadukkaasta Scandic-aamiaisesta, jonka jälkeen nopeimmat ehtivät piipahtaa Vanhan Rauman kaduilla ja Pits Priiassa, joka jäi tulopäivän kävelyretkeltä pois aikapulan vuoksi. Nyt laukut pakattiin bussiin ja ensikohteena oli museovierailu Rauman Merimuseoon.
1800-luvun Rauma oli merikarhujen kaupunki ja eli merenkululla, sillä lähes joka 3. raumalainen oli merimies. Merille lähdettiin jo nuorina, alle 19-vuotiaina (nuorimmat 10 -vuotiaina) ja 40-vuotias oli jo merillä vanha. Suomesta vietiin meritse puutavaraa ja Suomeen tuotiin mm. suolaa. Tuohon aikaan merimiehen työ oli raskasta ja vaarallista, kuri kovaa, ruoka huonoa ja palkkatasokin matala. Näinollen monet merimiehet karkasivatkin laivoistaan.
Kuuntelimme asiasta innostuneen oppaan selostuksia merimiehistä ammattiryhmänä, heidän koulutuksestaan ja myös raumalaisesta purjelaivamerenkulusta. Kuulimme monenlaisia tarinoita samalla tutkien erilaisia merenkulkuun liittyviä tavaroita. Myös uudempaa merenkulun tekniikkaa oli navigointi-simulaattorin muodossa koettavissa. Entisen merikoulun upeassa rakennuksessa on hieno museo, jossa olisi viihtynyt pidempäänkin.
”Maamies on maall niingo sontsäki suu, merimiäs o merell niingo fiikunapuu.”
Matka jatkui Lapin kylään, jossa piipahdimme Fredmanin tehtaanmyymälässä. Harvalla oli sinne mennessään tietoa, mitä sieltä löytyy, mutta taisipa melkein jokaisella ulostullessa olla kassi, josta pilkisti kahvinsuodatinpusseja, pakastusrasioita tai leivinpaperia, sillä ko. suomalainen yritys valmistaa kaikenlaisia keittötarvikkeita ja ruuan pakkausratkaisuja.
Seuraavaksi alkoikin olla jo lounasaika käsillä ja matkan suuntana Eura ja siellä sijaitseva Kauttuan Ruukinkartano, jonne meillä oli tehtynä ruokailuvaraus.
Kauttuan ruukinpuisto on yksi Suomen arvokkaimmista vanhoista ruukkimiljöistä ja siellä on aikanaan sijainnut rautaruukki ja paperiteollisuusmiljöö. Vuonna 1907 perustettu paperitehdas on edelleen toiminnassa käsittäen useita vuosikymmenten saatossa tehtyjä laajennuksia.
Vuonna 1802 rakennetun Kauttuan ruukinkartanon päärakennuksen Sinisessä salongissa nautitun runsaan noutopöytälounaan jälkeen saimme kuulla emännän esittelyn kartanosta ja lisäksi saimme yllätyskutsun läheiseen kesäkuussa avattuun uutuuskohteeseen Villa Ahlströmiin, jossa nyt sijaitsi Rodo Galleria; taidegallerian, puutarhan ja myymälän yhdistelmä. Galleriassa oli ihailtavissa Aki Suutarin ja Markku Haanpään yhteisnäyttely Kokoelma.
Aurinko saapui seuraksemme korostamaan tämän huvilarakennuksen kaunista pihapiiriä ja puutarhaa Säkylän Pyhäjärven siintäessä taustalla ja nautimme täysin siemauksin tästä tutustumisesta.
Sitten olikin enää edessä loppumatka Helsinkiin.
Taukopaikaksi valitsimme Kauppakeskus Humppilan Lasin, joka otti meidät vastaan jyrinän ja äkillisen ukkoskuuron kera. Taisipa täältäkin yhtä jos toista tarpeellista joutua matkailijoihin ostoskasseihin. Upea kuljettajamme huolehti ”sateen sattuessa”, että pääsimme tauolta kuivana takaisin bussiin ja loppumatka Helsinkiin sujui mukavasti välillä auringonpaisteessa välillä sadetta auton ikkunoista katsellen.
Erittäin monipuolinen ja viihdyttävä matka länsirannikolle eikä sään vaihtelutkaan suuremmin haitanneet menoa, kiitokset mukanaolleille!
”Ol niingon gotanas!” Ja mehän oltiin…
Comments